maanantai 26. marraskuuta 2012

apina ja tiikeri muraveik

Teppo Teponen tiikeri-muraveikissa ( OB- 4/2011lippa lisätty kaavaan)


 Minillä apinaversio


 Tai sitten välillä toisinpäin.


Tiikeri kangas on Käpyseltä tilattua velouria ja apina on joustofroteeta, jota joskus sai Myllymuksuilta. Oman palani ostin Lahden alueen ompeluelämän kautta. Molemmissa on EK:n muutaman vuoden takaista oranssia velouria. Tiikeri pipossa on jälkeen päin ommellut nauhat, tarrakiinnitys olisi tehnyt piposta liian pienen. Apinassa on tarrat.

Mä niin tykkään näistä pipoista!

maanantai 19. marraskuuta 2012

30-vuotislahja pussukkaa maatuskaisena

Tämmöinen pussukka syntyi 30-vuotislahjaksi. Kangas on kangashamstereista.






Vuori on myös hamsterihankinta


 Rakusavilintu helmikoristeilla pussin sisällöksi. 


Paljon onnea rakas ystävä.

maanantai 12. marraskuuta 2012

takkini mun

Ompeluelämän lokakuun haasteeseen vastasin tekemällä itselleni takin. Kaava on Suuresta käsityölehdestä, ja apua nyt mulla ei ole sitä lehden numeroa mielessä. Kysykää jos haluutte tietää, ni kaivan tiedot. 

Kangas on vanha verho, ostettu Lahden kontista jo aikaa sitten. Kankaan kanssa oli rispaantumisongelmia, tai siis lähinnä olkasaumoissa. En uskaltanut alkaa silittämään tukikankaita, koska kangas on selkeästi keinokuituinen, niin päädyin tukemaan kankaan itseliimautuvalla paikalla. 

Takin vuorena on äidin vanha villapeitto, jostain 70-luvulta. Vuoresta tuli ensin liian iso ja sitten pienensin sen liian pieneksi. Tai lähinnä hihat ovat liian tiukat. Näin kädet suorana ongelmaa ei ole. 

Villapeitto on ollut aina tilassa jossa tupakoidaan sisällä. Sain kuin saikin hajun pestyä pois. Ensin pesin peitom 60 asteessa runsaalla etikalla. Ja sen jälkeen vielä villanpesuohjelmalla villanpesuaineella. Peitto hieman huopui, mutta hajut lähti.


Takissa on näkyvänä vuorena sama kangas kuin hupussa. Hihoissa on lahjoituksena saatua vuorikangasta. Hupun kaava on liian suuri, tai sitten minä laitoin sen alkamaan liian kaukaa keskiedulta. Huppu on tuollainen muodoton säkki selässä. 


Takki on ympäri kantattu. Pitsikoriste idean sain unikuun terapiahuoneelta. Minulla toki lähti homma vähän lapasesta ja pitsiä on nyt sitten joka lähtöön.

Suurensin kaavan koosta 42 ja tässä näkyy se miten suur`piirteisesti homman hoidin. Suurennusta tapahtui tosiaan vähän liikaa, mutta takki on tekovaiheessa pienentynyt kaikenmoisten muutosten ( lue: ONGELMIEN) yhteydessä, että toisaalta hyvä, että suurensin liikaa.


Kaikista ongelmista ja turhautumisista huolimatta kyllä tällä takilla kelpaa tämän talven tallustaa. 


tiistai 6. marraskuuta 2012

nuppupeittoja, nuppupeittotalkoota

Facebookin Ompeluelämää-ryhmäsä virisi hyväntekeväisyys keskustelu loppu kesästä. Meidän paikallisryhmä Lahden alueen ompeluelämää päätti tarttua haasteeseen ompelemalla Nuppupeittoja. 

Tietoa Nuppupeitoista löydät täältä.

Idean ilmoille heitti NuppuNeulan-blogisti, tässä hänen peittonsa. Keskustelun alkaessa satuin olemaan koneen ja puhelimen äärellä, joten soitto Päijät-Hämeen Keskussairaalaan vahvisti peittojen tarpeen. Keskolassa oltiin erittäin mielissään meidän innokkuudesta. Näin projekti pyörähti käyntiin.

NeaNoan  - Heidi on ollut puuhanaisena tässä projektissa. Hän on ajellut hakemassa valmiita peittoja, toimittanut ihmisille lahjoituskankaita ja säilyttänyt kotona peittoja. Kiitos Heidille.

Kangaskauppa Wexler Lahden Vesijärvenkadulla lahjoitti meille kasan painovirheellisiä flanelleja ja fleecejä. KIITOS!


Tämä on ensimmäinen ikinä tekemäni Nuppupeitto. Minulla on ollut todella korkea kynnys alkaa tekemään Nuppupeittoja, joten päätin tehdä tämän ensimmäisen ilman tilkkutyökikkailuja. 


Takapuolella koristeena tikkaukset. Ja kääntöaukon suljin ompelukoneen tähti-koristeompeleella.


Seuraavaan peittoon uskaltauduin kokeilemaan tilkkuja. Trikoosilppu pääsi hyötykäyttöön. Tässä peitossa voi leikkiä löydä kuvasta yksi/kaksi sommitteluvirhettä.


Takapuolella taas koristeena tikkaukset, jotka on tehty ompelukoneen koristeompeleella. Ompas ryppinen, vaikka tämä on silitetty.


Kolmantena peittona syntyi tyttöunelma. Tämä peitto tuli rikkiäisenä pesusta. Pohja/reunakangas on kirppisostos, joka oli paikapaikoin ohentunut. Leikatessa varoin reikiä, mutta se ei riittänyt. 60-pesu paljasti peiton reunassa reikärivin, jonka korjasin laittamlla vinonauhan peiton reunaan. 


Tikkailin peiton jälleen koristeompeleilla. Kiemura- ja sydänkuvio pääsi kokeiluun. 


Neljännestä peitosta tuli oma lemppari. Kankaiden ja Tinga Tinga-ohjelman innoittamana kilpparipeitto. Tästä olen niin tyytyväinen. Peitto on oikeasti neliö, onnistuin muokkaamaan kuvan siten, että peitto muutti muotoaan.





Kilpikonnapeitto syntyi NuppuPeitto-talkoissa Jalkarannan seurakuntakodilla.

Kiitos Salpausselän seurakunta tilasta.

Tässä muutamia kuvia Jalkarannan tunnelmasta.




Jalkarannassa syntyneiden peittojen yhteiskuvaa



Lokakuun alussa olimme NeaNoan Heidin kanssa Hollolassa peittotalkoissa. Tässä peittojen yhteiskuvaa sieltä.


Toimitin ensimmäisen satsin peittoja Päksiin, tässä yhteiskuvaa


Seuraavaksi toimitettava pino


Päksiltä saatiin kiitoskortti

Kiitos kaikille mukana olleille.
Katsotaan mikä tempaus seuraavaksi keksitään!