maanantai 9. helmikuuta 2015

Neulatyyny

Hei moi pitkästä aikaa...

Tein neulatyynyn. ( ja leikin Photarilla )





Kuvasin työvaiheet

Kynttilämalja, kauan kauan sitten Indiskasta.


Pehmustettu kangasmytty tungetaan sopivaan jalustaa.

Vanhan kynttilämaljan pohjalle paljon liimaa ja jokin koroke, jonka päälle edellisen kuvan hökötys laitetaan.

VALMIS

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yliöveri tylliunelma



Kummitytölle 5-vuotislahjaksi hame. Tämä on aivan järkyttävä hörselö. Tekeminen oli hauskaa ja saaja lahjaansa tyytyväinen. 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mini 3v. synttäripaita omalla kuvalla

Taas mobiilibloggaamista... nytkin vahdin Minin ja Teposen riekkumista eiku nukkumista...

Minin 3v. lahjapaita valmistui niinkin kovassa kiireessä synttäreitä edeltävänä yönä, että toinen hihakin on nurinpäin. Se ei Miniä menossa haittaa etenkin kun on itse piirtänyt kuvan.

Kuvassa on Teponen ja Mini itse.

Jäljensin kuvan veteen liukenevalle kalvolle ja vapaatikkailin kuvion paitaan. Taustalla oli irtirevittävää tukikangasta. Ihana tekniikka ikuistaa kankaalle tärkeitä piirrustuksia.

Kalsaritehtaalta päivää

Käpysen ihanan ihana joustokollege ja leggarithan ne ovat.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Metalliromu leggarit

Käpysen ihanan ihana Metalli romu-trikoo muuntui mulle leggareiks.

Meil vietettiin eilen Murun ja Minin synttärijuhlia. Kellojen siirto vei meiltä tunnin valmisteluaikaa. Kaiken hässäkän keskellä ompasin nämä. Tänää laitoin vyötärölle kuminauhan ja huolittelin lahkeen suut. Kaava on ob:n mammaleggarikaava. Lehden numeroa en ole kirjannut ylös.

Niin ihana kangas niin makeet byysat:)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Murusen 1v. mekko: Mekkotehtaan Katariina

Pieni ihana prinsessa Muru-rakas täyttää vuoden. Viikonlopun sankarille valmistui tämmöinen.

Mekkoa tehdessä on kiroiltu enemmän kuin koskaan, purettu saman verran kuin ommeltu valmista ja ruinattu apua NeaNoan Heidiltä enemmän kuin ikinä.

Valmista tuli kuitenkin ja tämä on IHANA!!!